Moikka!
Reiluun viikkoon on taas mahtunut paljon kokemuksia.
Koko viikon olemme ahkerasti reenanneet maratonille (kavellen) ja vastapainoksi katselleet leffoja, kauan odotettua Putousta ja nauttineet olostamme muun muassa kauneushoitolassa. Kavimme lapi Nakhonthain jokaisen kauneushoitolan (ne nelja kappaletta) kysyen manikyyria ja pedikyyria. Kaikki pyorittelivat paataan ja sanoivat no,no! Onneksi viimeisessa kauneushoitolassa sanakirja ja kasilla huitominen tuottivat tulosta ja saimme varattua itsellemme ajan. Siihen me istahdimme penkkeihin ja nautimme olostamme. Kuten arvata saattaa niin manikyyri ja pedikyyri olivat thai-tyyliin. Jalat pestiin/kuorittiin reisiin saakka ja kadet olkapaihin saakka, niin etta vesi roiskui joka puolelle. Manikyyrissakin saatiin vesikipot syliimme ja koko toimitus tapahtui siina sylissamme. Akkia rannekellot ja muut hepeneet syrjaan, etteivat kastuneet. Hyvaa jalkea tuli ja olo oli kuin prinsessalla konsanaan. Hinnaksi tuli vain 2,5 euroa.
Tyoharjoittelummme on nyt puolessa valissa ja koko sen ajan olemme syoneet melko lailla samoja ruokia, koska valikoima ei ole kauhean laaja ja ruoka on monesti liian tulista tai paikallisten sanoin: "no clean." Paatimme siis kokeilla jotakin uskaliasta ja lampsimme ruokakauppaan ja ostimme valmisruokia. Muun muassa spagettia erilaisilla kastikkeilla. Voi, etta se oli hyvaa! Niitahan me olemme nauttineet muutaman paivan putkeen. Noin viikon ajan lemppari katukeittiomme on ollut kiinni, mutta talla viikolla se oli taas avoinna ja saimme jalleen herkullista sapuskaa ja vatsa kiittaa.
Viikko on ollut myos poikkeuksellinen sen suhteen, etta olemme ensimmaista kertaa tilanteessa jossa kommunikaatio ongelmat todella hairitsevat tyoharjoitteluamme. Olemme halunneet selvittaa muutamia asioita harjoittelusta vastaavien henkiloiden kanssa, mutta aina kun olemme sopineet tapaamisen niin heita ei ole kuulunut. Eraana paivana he kuitenkin saapuivat kampillemme, tosin yli 3 tuntia myohassa sovitusta ajasta. Saimme asiamme joten kuten selvitettya ja kysyimme, etta jos voisimme touhuta enemman pienempien lasten kanssa ja he sanoivat,etta se on oikein hyva. Seuraavana paivana kun menimme opettamaan nuorille englantia, niin paikka oli autio ja seuraavassa hetkessa paikalle ryntasi 15 innokasta pikkulasta valmiina pelailemaan. Siina sitten istuimme pohtien, etta mita taalla tapahtuu. Me olimme suunnitelleet englannin tunnit nuoria varten ja harjoittelustamme vastaavat henkilot olivat kasittaneet asian niin, etta opetamme tasta lahin vain pienempia. Puhelimitse asiaa emme saaneet sovittua, koska keskustelemme lahinna kasilla. Paatimmekin sitten ottaa ohjat omiin kasiimme ja teimme paperille viikottaisen ohjelman, sisaltaen aikataulut, ohjelman ja kenelle ohjelma on suunnattu. Annoimme taman harjoittelustamme vastaavalle henkilolle ja kysyimme, etta onko se ok ja kyllahan se oli. Nailla mennaan ja katsotaan, mita tuleman pitaa.
Enkun opettaminen on mennyt mukavasti omalla painollaan, lukuunottamatta pienia kommunikaatio-ongelmia. Lisaksi olemme pelailleet ja leikkineet pienempien lasten kanssa. Toimme Suomesta kasapain varityskuvia, tarroja ja kynia lapsille. Lapset olivat onnensa kukkuloilla paastessaan varittamaan ja palkkioksi ahkerasta tyosta he saivat valikoida mieluisia tarroja.
Olemme myos ahkerasti etsineet tyopaikkoja kesaksi itsellemme. Ahkera etsiminen tuotti tulosta ja Emmalle tarjoutui mahdollisuus tyohaastatteluun Pattayalle... Kyseessahan oli siis leiriohjaajan paikka Karjalohjalle..
Viikko huipentui Phitsanulokin reissuun. Matkaan lahdimme lauantai-illalla puoli kuuden maissa ja Phitsanulokissa olimme noin 7 aikoihin. Yovyimme thai-tuttavien luona, jotka ovat itsekin vierailleet Suomessa ja olivat innokkaita majoittamaan meidat. Illallinen oli katettu ja kun istahdimme poytaan ihmetys oli suuri, tarjolla oli perunamuusia, ruskeaa kastiketta, keitettyja vihanneksia ja possua! Yritimme nauttia ruuan sivistyneesti, mutta ahmimiseksi se meni.
Perheen isanta on jo vanha tekija maratonjuoksuissa ja halusi meidatkin mukaan seuraavan aamun maratoniin. Vaihtoehtona oli onneksi minimaraton eli toisin sanoen vauvamaraton, ilman muuta se oli meidan sarjamme. Illalla isanta halusi viela tarkistaa juoksuvaatteemme ja siina sitten esittelimme hanelle juoksuhousujamme ja lenkkareitamme. Saimme varusteistamme hyvaksytyn arvosanan. Saimme asunnon ylakerran omaksemme ja tilat olivat hienot.
Nukuimme sikeasti, mutta unet jaivat vahaisiksi, silla kello soi jo 4 aamulla. Maraton-tapahtuman avaus oli jo kello 5 , ja lahtoviivalla seisoimmekin tuntia myohemmin. Tapahtuma jarjestettiin siksi niin aikaisin, ettei aurinko ole viela kerinnyt nousemaan ja lampotilat liikkuisivat kutakuinkin jarkevissa lukemissa. Juoksimme siis pimeassa, ilman tietoa siita, mihin meidan kuuluisi menna. Seurasimmekin vain muita ja matkan varrella ajeli pari poliisimiesta, varmistaen, etta ollaan oikealla reitilla. Tama oli ensimmainen maraton meille kummallekkin (vaikka olikin vain minimaraton) ja jannitys oli suuri, mutta ylittaessamme maaliviivan fiilis oli molemmilla uskomaton. Emma ei juurikaan tuosta juoksemisesta valita, ja oli onnellinen paastessaan maaliin. Mari sen sijaan nauttii juoksemisesta ja ottikin viela kirikilpailun juuri ennen maalia muutaman thaimaalaisen tyton kanssa. Kaiken kukkuraksi paasimme palkintosijoille.
Urheilusuorituksen jalkeen suuntasimme varaamaamme hotelliin ja suoraan aamupalapoytaan. Tarjoilut olivat neljan tahden mukaisia. Tiedossa oli kahden paivan lomailua Phitsanulokissa. Uskokaa tai alkaa, mutta viiden viikon odotuksen jalkeen ensikohtaaminen uima-altaan kanssa oli autuaallinen. Olimme kuin pienia lapsia konsanaan, Mari teki taydellisen sukelluksen altaaseen ja Emma perassa, mitenkas muutenkaan kuin kunnon pommilla, tyhjentaen koko altaan. No ei sentaan! Otimme ilon irti auringosta, uimisesta, span palveluista ja iloitsimme siita, etta saimme laittaa ensimmaista kertaa bikinit paalle ja lieventaa meidan jarkyttavia rusketusrajoja. Tutustuimme myos suomalaiseen elakelais-pariskuntaan. Olipa virkistavaa puhua suomea muidenkin kanssa kuin vain keskenaan, silla meille on muodostunut jo oma kieli joka ei muistuta enaa suomea. Ensimmainen paiva kului nauttien hotellin palveluista ja toisena paivana suunnistimme Phitsanulokin keskustaan.
Kavimme shoppailemassa suuressa ostoskeskuksessa, jossa oli totisesti paljon nahtavaa. Soimme makkarissa ja johan oli ihmisilla ihmettelemista, kun kaksi lansimaalaistyttoa ahtaa hampurilaisia suuhunsa kuin viimeista paivaa. Nautimme jalkiruuat Starbuckissa. Pakko myontaa, etta ostoskeskuksen hinnat ottivat kukkarolle, koska olemme tottuneet Nakhonthain halpaan arkeen. Loppu-illasta loysimme ylimmasta kerroksesta elokuvateatterin ja innoissamme suuntasimme tiskille kysymaan, puhutaanko amerikkalaisissa elokuvissa luonnollisesti englantia. No eihan niissa puhuttu vaan ne oli dubattu thaimaaksi. Pettymys oli valtaisa, kunnes kaannyimme ympari ja naimme sen. Nimittain pelihallin! Lahdimme kauhea vauhtia ostamaan poletteja, jotta paasemme pelaamaan. Ensimmaiseksi kuitenkin menimme katsomaan 5 min 4D patkan pieneen elokuvateatteriin. Jostain kumman syysta valikoimme kauhupatkan nimelta bloody road. Tilanteen piti olla oikeastaan lappa, mutta Emmahan pelkaa kuollakseen jopa Linnanmaen kummitusjunaa niin voitte vaan kuvitella lopputuloksen. Pelihallissa hakkasimme hulluna erilaisia peleja, muun muassa ilmakiekkoa, autopeleja, pyssypeleja yms. Olimme innoissamme lahinna siita, etta Phitsanulokissa oli elamaa. Siella oli menoa ja meininkia, ihmisia, autoja, takseja, kauppoja, ravintoloita toisin kuin Nakhonthaissa.
Tana aamuna hyvastelimme luksus-elamamme ja suuntasimme bussiasemalle ja hurautimme takaisin Nakhonthaihin. Illalla menemme viela toihin ja huomenna tuttu arki palaa taas kuvioihin.
Emma ja Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti