Letkajenkka sadetanssina

Tervehdys!

Tosiaan alku viikko vierahti toipuessamme ruokamyrkytyksesta ja torstai olikin ensimmainen varsinainen tyopaiva. Torstaina saimme ensimmaisen lampiman ruuan syotya. Poissaolomme oli aiheuttanut ilmeisesti pienta haslinkia silla, torstain tunneilla oppilaita olikin vain kolmisen kappaletta. Asiaa selviteltya, lopulta meita oli 12 kappaletta. Tuntien teemana oli mikas muukaan kuin sairaala ja siella asioiminen.

Perjantaina saimme akkilahdon telttailemaan vesiputouksille. Tarkoituksena oli lahtea jo ennen pimeaa noin kello 16.00, mutta kas kummaa, saimmekin soiton ja meille kerrottiin, etta matka viivastyy ainakin parilla tunnilla. Otimme fillarit allemme ja suunnistimme kylan keskustaan tappamaan aikaa. Mukaamme tarttui synttarilahja siskolle, tuliaisia ja Mari loysi itselleen paidan. Telttareissulle paasimme lahtemaan vasta illan pimeydessa.

Matkaa oli noin 30 kilometria, ja leiripaikastamme oli vain 100 kilometria Laosin rajalle. Perille saavuttuamme pystytimme teltat. Itse saimme aivan mahtavan hattaran varisen teltan. Samantien kun teltat olivat oikeaoppisesti (tai sinnepain) pystyssa, kavimme yopuulle. Makuualustoja ei kaytetty, ja tyynykin oli korvattu pyyhkeella. Onneksi yollakin oli sen verran lammin, etta parjasi hyvin. Ensimmaisena yona herailimme jatkuvasti kukkojen kiekumiseen. Kun kukot olivat vihdoin hiljentyneet, aamuvirkut lapsoset tarttuivat tuumasta toimeen ja pistivat bandin pystyyn. Oli kitaraa ja rumpua. Kello oli siis kuitenki jo 5 aamulla. Itsehan nousimme vasta puoli 8 maissa, viimeisina.

Aamupalaksi olisimme saaneet kahvia ja puuroa, mutta kerran ruokamyrkytyksen kokeneena tyydyimme syomaan leipaa ja jotakin mommoa sen paalla. Tunnit kuluivat kuin siivilla, leikkien ja muuten vaan touhuten. Lisaksi saimme aivan ihanat ranskanletit, joita eras tytto innostui meille tekemaan. Paivan ohjelmaan kuului myos englannin tunnit, joita olikin tiedossa kaksi. Ensimmaisen tunnin vedimme tutuille nuorille, mutta jalkimmainen tunti olikin kaikkein pienimmille. Teeman mukaisesti aiheena olikin elaimet ja leireily. Kaytimme hyvaksemme Suomesta tuotuja elainten kuvia (kiitos Henna), jotka iskivat varsinkin pienimpiin toden teolla. Pienimmat olivat oikein innostuneita oppimaan englantia, ja sanomattakin selvaa, etta he olivat suloisia. Ahkeran uurastuksen jalkeen nautimme ruuaksi, riisia ja kanaa. Tarjolla olisi ollut myos herkullista papaya-salaattia ja joitakin lehtia.

Vihdoinkin tiedossa olivat kauan kaipaamamme vesiputoukset. Lapset olivat enemman innoissaan uimisesta, kun me taas nautimme maisemista. Saimme samalla pienen reippailun, silla alueella oli 7 vesiputousta ja kiipesimme katsomaan yhteensa neljaa vesiputousta, valilla vahan turhankin uhkarohkeasti. Taytyy sanoa, etta paikka oli nakemisen arvoinen, vaikka uimaan emme uskaltaneetkaan veden likaisuuden vuoksi. Aikaa vietimme vesiputouksilla muutaman tunnin, jonka jalkeen ahtauduimme kaikki 40 ihmista koulubussiin. Bussi oli siis iso lava-auto kaiteineen, johon oli pultattu penkit kiinni. Lapsille meno oli jo tuttua puuhaa, ja osa roikkuikin valilla pelottavan nakoisesti kyydissa. Itse pysyimme visusti omilla penkeillamme ja vaistelimme vastaan tulevia oksia. Takaisin saavuttua alkoi melkoinen sapina, silla oli lasten vuoro kokata. Yritimme olla lapsille avuksi, mutta taisimmeki olla vain tiella. Kokkailuista syntyi lopulta maukasta nuudelikeittoa, unohtamatta kahvia ja kaakaota.

Vatsat taynna sytytimme perinteisen leirinuotion, joka muistutti kylla enemmankin juhannuskokkoa. Nuotio kyhattiin suoraan heinikolle, ja pohdimmekin,etta mites tassa mahtaa kayda. Hyvinhan siina kavi. Taalla ei ole tapana ressata pienista asioista. Ohjelmassa oli peleja, leikkeja ja lauluja. Itsekin paasimme esiintymaan ja siina sitten vetasimme pari kipaletta suomeksi ja vielapa oikein mikkiin. Eika mennyt kauaakaan kun koko koori oli asemissa ja letkajenkka parahti kayntiin. Illan kohokohtana oli makkaran paisto. Juhannuskokostamme kerasimme lapiolla hiilet savivaaseihin, joissa sitten pienissa ryhmissa paistoimme makkaramme. Makkara ei vetanyt vertoja Suomen juustokabanossille. Vatsat taynna vetaydymme yopuulle.

Yolla noin 3 aikaan saimme kokea yllattavan heratyksen, vesisade. Pienessa pinkissa teltassamme pohdimme, etta mahtaakohan teltta kestaa vetta, no eihan se kestanyt ja tuli hannan alla pinkaistiin "sisalle". Siis taloon, jossa oli jonkinlaiset seinat ja peltikatto. Vietimme kovalla kivilattialla loppuyon. Aamulla heratys oli taas mielenkiintoinen rumpujen soolo. Pinkaisimme aamupalalle, jalleen viimeisena. Aamujumalanpalvelus tuli myos koettua ja vaikka emme ymmartaneet mitaan, jaksoimme silti istua kaksi tuntia aloillamme. Tama olikin reissun paatos, heitimme kamat lava-automme kyytiin ja pomppasimme itse perassa ja ajoimme ranskanletit viuhuen 80 kilometrin nopeudella takaisin Nakhonthaihin.

Emma ja Mari

Hautajaisista sairaalaan

Terveisiä toipilailta!

Sunnuntai päivä vierähti hautajaisten merkeissä. Paikallinen pastori oli päässyt ajasta ikuisuuteen. Paikallinen pastori oli työkaverimme isä, joten halusimme osallistua hautajaisiin. Kirkko alkoi aamulla 10 aikaan ja sitä ennen tarjoiltiin vielä ruoka. Suomesta poiketen kukkaseppeleet koristivat seiniä, eivätkä arkkua. Arkku oli valaistu näyttävästi valoilla. Seuraavat 2 tuntia kuluivat puheiden ja laulujen parissa, jonka jälkeen siirryimme jälleen ruokapöytään. Opettajan tittelin johdosta saimme istua samassa pöydässä pastorien ja kylän vanhimpien kanssa. Omaiset huolehtivat tarjoiluista ja jaksoivat hymyillä koko tilaisuuden ajan. Täällä ei ole tapana itkeä, vaan sitä pyritään peittelemään. Ruokana oli sammakkoa, possua, papaya-salaattia, kananmunia ja riisiä. Jälkiruokana oli kahvia ja ananasta. Pohdimme sitä, että onkohan ihan hyvä syödä tarjottua ruokaa, mutta emme kehdanneet kieltäytyä ruuasta, joten maistelimme sitä hieman. Eikä olisi pitänyt...

.......sillä 6 tunnin päästä palasimme takaisin kirkolle hautajaisten jatkoille, kesken tilaisuuden emma alkoi voida pahoin ja kysyimmekin kohteliaasti lupaa poistua. Onneksi saimme vielä kyydin kotiovelle asti. Parin tunnin päästä emmalla alkoi raju elimistön tyhjennys. Kun tilanne oli siinä pisteessä, että emma makasi lattialla oksentaen viereensä mari soitti harjoittelusta vastaavalle henkilölle ja lähdimme sairaalaan. Ensiapuun saapuessamme mari lupaili viettävänsä koko yön emman tukena, mutta kun emmalle laitettiin tippaa niin siinä vaiheessa marikin tipahti ja seuraavassa hetkessä makasi viereisessä sängyssä. Seuraavat 12 tuntia kuluivat tiputuksessa ja yrittäen pysyä edes jotenkin tolpillaan elimistön tyhjentyessä joka suunnasta. Välillä lähti jopa taju. Onneksi harjoittelustamme vastaava henkilö ja hänen vaimonsa olivat vieressämme koko yön. Jouduimme marin kanssa eri huoneisiin ja huoli toisesta oli kova. Myöskään kukaan ei osannut sairaalassa englantia kuin muutamalla sanalla. 18 tunnin päästä pääsimme sairaalasta pois, kassillinen lääkkeitä mukanamme. Pääsimme viettämään yön omalla kämpällä. Tämä päivä on kulunut pelkästään sisätiloissa, sillä tuonne ulos ei ole mitään asiaa näin kuumalla kelillä. Olemme lukeneet kirjoja, katselleet leffoja, pelanneet korttia ja juoneet niin paljon kuin olemme pystyneet. Lisäksi olemme pesseet pyykit ja kuuranneet vessan, jotta kaikki bakteerit olisivat poissa.

Toivottavasti huomenna pääsemme jo työn touhuun.
P.s marin tabletti on ollut kova sana, varsinkin kun pääsee käyttämään äätä ja öötä.

-emma ja mari

Emman tippa meni kudoksii ja käsi turpos

black tuli tarkistaa et mikä vointi likoilla on

Seuraa johtajaa

Hei vaan!

Viikko on taas vierahtanyt yllattavan nopeasti, olemmekin lahinna tutustuneet paikalliseen elamantapaan ja opettaneet englantia. Tuntuu, etta joka paiva loytyy jotain uutta ihmeteltavaa. Ruokakulttuurista sen verran, etta katukeittioissa olemme saaneet harjoitella syomapuikoilla syomista ja muutaman kerran jalkeen se tuotti jo tulosta. Olemme nauttineet useana paivana ravintoloiden ruuista ja olemme saaneet eteemme haarukan ja lusikan. Veista ei siis kayteta, ja olemmekin joutuneet pohtimaan, etta mihin sita lusikkaa ylipaatansa sitten tarvitsee. Ruuan tilaaminen on myos aina oma huvinsa. Menut ovat tietenkin thaiksi,  joten emme ymmarra niista holkayksen polaystakaan. Tiedamme muutaman ruokalajin, jotka ovat maukkaita, joten tilaamme aina niita ja kaupan paalliseksi randomilla jonkun lisaruuan listasta. Eihan sita tieda mita sielta seuraavaksi tulee, voihan olla etta syomme seuraavaksi sammakon koipia. Kielimuuri tuli vastaan jopa fantaa tilatessa. Tilasimme kaksi fanttaa, joten sanoimme sen "fanta" eika meita ymmarretty. Sanakirjan avulla paasimme yhteisymmarrykseen ja tarjoilija nauroikin meille, etta ei han ymmarra sanaa "fanta", koska se kuuluu thaiksi sanoa "fantaaaaaaaa". Siispa jatkossa tiedamme miten tilata oikein!

Viikkoomme on myos mahtunut lenkkeilya, kera miljoonien toottayksien. Valilla yllattavat autojen toottaykset ovat saaneet meidat saikahtamaan toden teolla. Taallapain ei ilmeisesti ole tapana kayda kavelylenkeilla, silla viikon aikana monet ovat tarjonneet meille autokyytia. Olemme myos kayneet perinteisella hierojalla ja varasimmekin heti seuraavan ajan kahden viikon paahan. Olemme reissun aikana jo tottuneet siihen, etta meita valokuvataan jatkuvasti ja siksi sekaan ei yllattanyt meita, kun hieroja halusi ottaa kuvan meista. Lampotilat ovat viikon aikana liikkuneet reippaasti 30 paremmalla puolella, mutta silti paikalliset pukeutuvat pipoihin ja jopa nahkatakkeihin. Tahan me emme kuitenkaan pysty, vaikka olemmekin yrittaneet seurata paikallisten tapoja. Liikenteeseen olemme jo tottuneet, mutta etta koirat ja skootterit yhdistettyna. Johan on! Koirat matkustavat skootterin kyydissa jalkotilassa tai sitten ihan tarakalla niin kuin ihmisetkin.

Lahjavarastomme sen kuin kasvaa, olemme saaneet naapurin vanhuksilta ananasta ja naapurin nuorilta likoilta banaaneja seka asuntolan nuorilta kekseja seka kukkia. Ihmiset ovat todella ystavallisia, mutta poikkeuksiakin loytyy. Eraan tyopaivan jalkeen polkiessamme pimeassa kotiin, eras mies  mopon kanssa seurasi meita koko matkan ajan. Sovelsimme haneen monia erilaisia keinoja karkoittaaksemme hanet, mutta mikaan ei toiminut. Ajoimme sairaalan pihaan nahdaksemme tuleeko mies vielakin perassamme, ja kylla tuli, mutta lahti akkia livohkaan huomatessaan sairaalan vartijan. Poliisikin oli havainnut tilanteen ja tuli saattamaan meidat koti-ovelle asti. Sanaakaan englantia poliisi ei puhunut, mutta palvelu oli erinomaista.

Olemme tutustuneet myos naapurin tyttoihin, englantia he eivat ymmartaneet, mutta toinen naapurimme toimi tulkkina ja selvisikin, etta he tekevat myoskin 3 kk tyoharjottelua laheisessa sairaalassa ja asuvat valiaikaisesti samalla kadulla kuin me. Kavimme myos tutuksi tulleella torstai-torilla, jossa mukaan tarttui paljon tavaraa, esimerkiksi euron farkkushortsit ja loput rahat annoimmekin kerjalaisille. Perjantai kavelylla tormasimme kulkueeseen, joka juhli munkiksi tulemista. Musiikki soi ja rikkoi varmasti monen ihmisen tarykalvot. Ihmiset istuivat autojen lavoilla pidellen kasissaan kuninkaan kuvaa, osa oli pukeutunut kokonaan valkoisiin, merimiespukua muistuttaviin asuihin. Kulkue  oli nakemisen arvoinen. Torstai yolla tuuli oli niin voimakas, etta se kolisutti peltioveamme, pitaen meidat hereilla. Tuuli oli myos riepotellut kuivumassa olleita pyykkejamme.
Saimme myos vihdoin pyykinpesukoneen, joten nyrkkipyykki on historiaa. Pesukoneen asennus-prosessi oli mielenkiintoinen. Vesi ja sahko olivat hetkittain todella lahella toisiaan ja valilla jopa vedet lenteli ympari pesuhuonetta. Kannoimme myos pesukonetta edestakaisin, ymmartamatta miksi. Tahan kaikkeen mahtui myos 3 tyokaluhakureissua. Tarkeinta kuitenkin on, etta nyt kone toimii. Vedenpoistoputki jatettiin kumminkin lojumaan lattialle, joten pesuhuoneessa on aina tulva pyykkien pesemisen jalkeen.

Mamk muistuttaa myos olemassaolostaan koulutehtavilla, joita olemme kerinneet myos viikon aikana tekemaan. Lisaksi olemme lahettaneet harjoittelusopimukset postissa opettajallemme, toivottavasti ne loytaa tiensa perille. Samalla postissa ollessamme kysyimme postikortteja ja niita loytyi, mutta ne olivat valkoisia pahvikortteja, joissa oli pelkat rivit, joihin voi kirjoittaa. Niinpa postikortteja Nakhonthaista on turha odotella.


Viikon aikana olemme keskittyneet englannin opetuksessa enemman keskusteluun, lasten toivomusten mukaisesti. Peleja ja leikkejakin ollaan keritty harrastamaan. Erityisesti nuoret pitivat tunneista, jolloin harjoittelimme adjektiiveja.. Opetimme nuorille adjektiiveja, jonka jalkeen kavimme rinkiin lattialle, jossa jokaisella oli paperi omalla nimella varustettuna. Sen jalkeen paperit laitettiin kiertoon ja jokainen kirjoitti jonkin adjektiivin kuvaamaan kyseista henkiloa. Taman jalkeen keskustelimme siita, milta tuntui saada positiivista palautetta ja ylipaatansa tallaisesta toimintatavasta. Lopuksi kuvasimme nuoret lappujensa kanssa ja kavimme teettamassa heille kuvat. Kirjoitimme viela muutaman mietelauseen nuorten kuvien taakse ja jotakin pienta henkilokohtaista. Nuoret pitavat kovasti laulamisesta ja pyysivat meilta, etta opetamme heille englanniksi jonkun kipaleen. Siina hetkessa mieleen tuli, -jos sun lysti on- biisi. Lopulta lauloimme sen englannin lisaksi viela suomeksi ja thaiksi, nauroimme kippurassa kun nuoret yrittivat lausua suomea ja vastavuoroisesti he nauroivat meille kun aansimme thaita. Olemme paasseet tutustumaan myos asuntolan pienimpiin lapsiin lentopallon ja takoon merkeissa. Lentopalloverkkona toimi rakennusharkot ja niiden paalla oleva oksa. Takoo on pallo peli jossa yritetaan pomputella palloa niin kuin footbagia, mutta tarkoituksena on saada pallo pussiin, joka roikkuu noin 4 metrin korkeudessa.

Tanaan starttasimme aamulla  nuorten kanssa Phu Hin Rongkla luonnon puistoon. Matkaa sinne oli noin 33 kilometria. Nakymat olivat hienot ja kuulimme, etta vuoria oli kaytetty sota-tantereena. Naimme myos vihrean kaarmeen ja olimme innoissamme kuvaamassa sita, kunnes kuulimme etta se on tappavan myrkyllinen. Niinpa hipsimme hiljaa taka-alalle. Hauskaa oli, viihdytimme kavellessa nuoria laulamalla hakunamatataa ja muita hopsoja lauluja. Eras nuori poika paatti kayttaa tilanteen hyodykseen ja oli piiloutunut metsikkoon ja pomppasi sielta huutaen meidan eteemme. Tietenkin pelastyimme aivan alyttomasti ja kiljuimme seka teimme erinaisia kevatjuhlaliikkeita. Sepas olikin hauskaa. Paivan kruunasi se, kun meidat kutsuttiin eraan nuoren kotiin syomaan. Asunto sijaitsi pienessa vuoristokylassa, joka oli pienuudestaan huolimatta upean nakoinen. Ensin ruokaa saivat miehet ja me, koska olimme opettajia ja viimeiseksi soivat tytot. Ruoka oli hyvaa ja erityisesti sika. Tarjolla oli riisia, sikaa, tonnikalamuhennosta (meille oma, ei niin tulinen versio, mika oli kylla tarpeeksi tulista), kurpitsaa ja jotakin lehtia. Jalkiruuaksi saimme kuivattua kurpitsaa ja porkkanaa ja ne olivat maukkaita. Veimme talon emannalle tuliaisiksi, hedelmia seka paikallista popcornia. Saimmekin heilta vastalahjaksi kuivattuja porkkanoita ja kurpitsoja kotiin vietaviksi. Perheeseen kuului noin 2 vuotias ihanaakin ihanampi tytto, joka sanoi meille englanniksi hello ja I love you. Saimme myos maistaa bambua, yksi perheen tytoista veisti meille palan bambua, jota soimme tai lahinna imimme siita nesteet ja itse bambu syljettiin pois. Matka takaisin Nakhonthaihin sujui hiljaisissa ja unisissa merkeissa, reissu oli ilmeisesti uuvuttava. :)

Viikko on siis ollut kokemusrikas ja odotamme seuraavaa viikkoa innolla.
-Emma ja Mari

sodassa kaatuneiden muistomerkki

jos sun lysti on -thai kielella

paikallisia lapsosia leikkimassa

vahtikoiramme Mu Pring

nyrkkipyykki

adjektiivi-sessio

Seikkailukasvatusta vuoristossa

Linjoilla taas.

Tyoharjoittelu starttasi kayntiin ja neljas tyopaiva takana ja hyvalta nayttaa. Arkipaivat ovat kuluneet melko lailla saman kaavan mukaan. Aamupaivat suunnittelemme tulevaa englannin tuntia, seka kaymme lahella olevassa kopiointiliikkeessa kopioimassa materiaaleja oppilaille. Kun tuntisuunnitelmat ovat pulkassa, olemme kayneet haukkaamassa purtavaa ja tehneet pienen kavelylenkin. Monesti eteen tulee yllattaviakin kaanteita, kuten pesukoneen asennus, joka saattaa kestaa jopa kolme tuntia, eika lopputulos siltikaan ole valttamatta haluttu. Joten emme ole suunnitelleet paiviamme sen enempaa, kunhan saamme tuntisuunnitelmat valmiiksi. Illalla menemme sitten toihin asuntolalle, jossa opetamme 13-18 vuotiaille englantia ja olemme mukana asuntolan toiminnassa.

Englannin tunnit ovat sujuneet mukavasti ja suurimmalla osalla nuorista on palava halu oppia englantia. Nuoret myos puhuttelevat meita opettajina ja nain ollen arvostavat meita kovasti. Olemme saaneet jo ensimmaisten paivien aikana monia lahjoja, muun muassa nuudelia ja jattiheinasirkkoja.Enlannin opettaminen on samaan aikaan seka haastavaa etta hauskaa, mehan emme osaa thai-kielta kuin muutamalla sanalla. Olemmekin ottaneet opetuksessa kayttoon aina niin varman sanakirjan, erilaiset pelit, leikit, laulut ja pantomiimiakin olemme kokeilleet. Tanaan lauantaina teimme nuorten kanssa retken laheiseen vuoristoon. Reitti vuorille oli raskas ja vaikeakulkuinen, matkaakin oli 3 kilometria ja sekin pelkkaa nousua.Matkaan lahtiessamme olimme hieman jarkyttyneita siita, etta mitaan turvallisuussuunnitelmia ym, ensiapulaukkuja ei tarvittu. Matkaan vaan ja menoks. Kiipesimme vuorelle, johon olisi meidan mielesta tarvinnut ehdottomasti turvakoydet, matkalla mukana oli onneksi paikallinen opas, jotta emme eksyisi. Nuoret seisoivat jyrkanteen reunalla ihastelemassa maisemaa ja metrin paassa oli suora pudotus alas, korkeus oli paata huimaava. Olimme aivan hermona nuorten puolesta, mekin toki kiipesimme vuorille maisemaa ihastelemaan,mutta teimme sen hyvin kalliota nuolevasti ja seko taas nauratti nuoria. Sitten pysähdyimme nauttimaan lounasta eli tuttua kanaa ja riisiä ja Samalla keskustelimme nuorten kanssa kokemuksista, joita heille oli tullut reissun aikana. Reissumme kesti 5 tuntia ja oli kuumuuden ja vaikean maaston takia melko raskas, mutta mahtava kokemus.

Mopoakin Emma kokeili suuren painostuksen takia. Paikallisia keraantyi katsomaan tuota huvittavaa naytosta. Palautteena liian kova vauhti ja vaaralla puolella tieta ajo. Nain ollen meidan olikin helppo vedota siihen, etta haluamme kulkea mieluummin pyorilla kuin mopolla. Pian saimmekin pyorat, joista toinen oli tyylikkaan pinkki ja takatellari tuunattu niin, etta siina oli mukava istua. Tuunasimme viela lisaa pyoria ja lisasimme toiseen pyoraan takavalon, jossa on disco mahdollisuus.Paljon vilkkuvia valoja. Paasimme heti testaamaan pyoria, ja matkalla tyopaikalle ihmiset osoittelivat ja nauroivat meille. Eras koirakin osoitti oman mielipiteensa ja yritti hyokata kimppuumme, kiljaisu karkoittaa pahamaineisimmankin rakin.Yllattaen pyorat kestivat vain muutaman paivan, kunnes toisesta pyorasta irtosi rengas. Talla hetkella pyora on huollossa ja kuljemme jalleen apostolin kyydilla, ellemme sitten halua kyydittaa toisiamme yhdella pyoralla.

Olemme saaneet hirveasti hedelmia lahjaksi niin naapureilta kuin tyopaikkamme pomolta. Hedelmat ovat kummallisen nakoisia emmeka aina tieda miten niita tulisi syoda. Tunnistimme sentaa papayan ja herkuttelimme silla. Torstaina ollessamme kavelylenkilla huomasimme sattumalta torin. Paikkaa oltiin juuri pystyttamassa, joten silmailimme torin nopeasti lapi ja palasimme sinne illalla. Joka torstaina taalla on tori, jossa ihmiset myyvat millon mitakin. Mukaamme tarttui kahta lajia hedelmia, vaatteita ja donitseja. Suomessa rinkkaa pakatessa ajattelimme ottaa mukaan vain muutaman vaatekerran ja ostaa loput taalta. Hyva idea sinansa, mutta shortseihin ja housuihin emme mahdu. Emme edes xl. :) T-paidat ja mekot ovat olleet sopivia. After sun-voidetta olemme myos yrittaneet metsastaa, mutta olemme loytaneet vain vastaavia tuotteita, mutta valkaisulla. Joku paiva taidamme piipahtaa Phitsanulokissa, josta saamme kaiken tarvisemamme.

Tassa viela kuvina, mita olemme syoneet, nahneet ja kokeneet:

lenkillä

tuntien suunnittelua

tunti materiaalit

Välillä voi myös levätä

retki vuoristoon

torin antimia

iltapala