Tosiaan alku viikko vierahti toipuessamme ruokamyrkytyksesta ja torstai olikin ensimmainen varsinainen tyopaiva. Torstaina saimme ensimmaisen lampiman ruuan syotya. Poissaolomme oli aiheuttanut ilmeisesti pienta haslinkia silla, torstain tunneilla oppilaita olikin vain kolmisen kappaletta. Asiaa selviteltya, lopulta meita oli 12 kappaletta. Tuntien teemana oli mikas muukaan kuin sairaala ja siella asioiminen.
Perjantaina saimme akkilahdon telttailemaan vesiputouksille. Tarkoituksena oli lahtea jo ennen pimeaa noin kello 16.00, mutta kas kummaa, saimmekin soiton ja meille kerrottiin, etta matka viivastyy ainakin parilla tunnilla. Otimme fillarit allemme ja suunnistimme kylan keskustaan tappamaan aikaa. Mukaamme tarttui synttarilahja siskolle, tuliaisia ja Mari loysi itselleen paidan. Telttareissulle paasimme lahtemaan vasta illan pimeydessa.
Matkaa oli noin 30 kilometria, ja leiripaikastamme oli vain 100 kilometria Laosin rajalle. Perille saavuttuamme pystytimme teltat. Itse saimme aivan mahtavan hattaran varisen teltan. Samantien kun teltat olivat oikeaoppisesti (tai sinnepain) pystyssa, kavimme yopuulle. Makuualustoja ei kaytetty, ja tyynykin oli korvattu pyyhkeella. Onneksi yollakin oli sen verran lammin, etta parjasi hyvin. Ensimmaisena yona herailimme jatkuvasti kukkojen kiekumiseen. Kun kukot olivat vihdoin hiljentyneet, aamuvirkut lapsoset tarttuivat tuumasta toimeen ja pistivat bandin pystyyn. Oli kitaraa ja rumpua. Kello oli siis kuitenki jo 5 aamulla. Itsehan nousimme vasta puoli 8 maissa, viimeisina.
Aamupalaksi olisimme saaneet kahvia ja puuroa, mutta kerran ruokamyrkytyksen kokeneena tyydyimme syomaan leipaa ja jotakin mommoa sen paalla. Tunnit kuluivat kuin siivilla, leikkien ja muuten vaan touhuten. Lisaksi saimme aivan ihanat ranskanletit, joita eras tytto innostui meille tekemaan. Paivan ohjelmaan kuului myos englannin tunnit, joita olikin tiedossa kaksi. Ensimmaisen tunnin vedimme tutuille nuorille, mutta jalkimmainen tunti olikin kaikkein pienimmille. Teeman mukaisesti aiheena olikin elaimet ja leireily. Kaytimme hyvaksemme Suomesta tuotuja elainten kuvia (kiitos Henna), jotka iskivat varsinkin pienimpiin toden teolla. Pienimmat olivat oikein innostuneita oppimaan englantia, ja sanomattakin selvaa, etta he olivat suloisia. Ahkeran uurastuksen jalkeen nautimme ruuaksi, riisia ja kanaa. Tarjolla olisi ollut myos herkullista papaya-salaattia ja joitakin lehtia.
Vihdoinkin tiedossa olivat kauan kaipaamamme vesiputoukset. Lapset olivat enemman innoissaan uimisesta, kun me taas nautimme maisemista. Saimme samalla pienen reippailun, silla alueella oli 7 vesiputousta ja kiipesimme katsomaan yhteensa neljaa vesiputousta, valilla vahan turhankin uhkarohkeasti. Taytyy sanoa, etta paikka oli nakemisen arvoinen, vaikka uimaan emme uskaltaneetkaan veden likaisuuden vuoksi. Aikaa vietimme vesiputouksilla muutaman tunnin, jonka jalkeen ahtauduimme kaikki 40 ihmista koulubussiin. Bussi oli siis iso lava-auto kaiteineen, johon oli pultattu penkit kiinni. Lapsille meno oli jo tuttua puuhaa, ja osa roikkuikin valilla pelottavan nakoisesti kyydissa. Itse pysyimme visusti omilla penkeillamme ja vaistelimme vastaan tulevia oksia. Takaisin saavuttua alkoi melkoinen sapina, silla oli lasten vuoro kokata. Yritimme olla lapsille avuksi, mutta taisimmeki olla vain tiella. Kokkailuista syntyi lopulta maukasta nuudelikeittoa, unohtamatta kahvia ja kaakaota.
Vatsat taynna sytytimme perinteisen leirinuotion, joka muistutti kylla enemmankin juhannuskokkoa. Nuotio kyhattiin suoraan heinikolle, ja pohdimmekin,etta mites tassa mahtaa kayda. Hyvinhan siina kavi. Taalla ei ole tapana ressata pienista asioista. Ohjelmassa oli peleja, leikkeja ja lauluja. Itsekin paasimme esiintymaan ja siina sitten vetasimme pari kipaletta suomeksi ja vielapa oikein mikkiin. Eika mennyt kauaakaan kun koko koori oli asemissa ja letkajenkka parahti kayntiin. Illan kohokohtana oli makkaran paisto. Juhannuskokostamme kerasimme lapiolla hiilet savivaaseihin, joissa sitten pienissa ryhmissa paistoimme makkaramme. Makkara ei vetanyt vertoja Suomen juustokabanossille. Vatsat taynna vetaydymme yopuulle.
Yolla noin 3 aikaan saimme kokea yllattavan heratyksen, vesisade. Pienessa pinkissa teltassamme pohdimme, etta mahtaakohan teltta kestaa vetta, no eihan se kestanyt ja tuli hannan alla pinkaistiin "sisalle". Siis taloon, jossa oli jonkinlaiset seinat ja peltikatto. Vietimme kovalla kivilattialla loppuyon. Aamulla heratys oli taas mielenkiintoinen rumpujen soolo. Pinkaisimme aamupalalle, jalleen viimeisena. Aamujumalanpalvelus tuli myos koettua ja vaikka emme ymmartaneet mitaan, jaksoimme silti istua kaksi tuntia aloillamme. Tama olikin reissun paatos, heitimme kamat lava-automme kyytiin ja pomppasimme itse perassa ja ajoimme ranskanletit viuhuen 80 kilometrin nopeudella takaisin Nakhonthaihin.
Emma ja Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti